perjantai 5. kesäkuuta 2015

Hiekan luostariaika, osa 1: Vitamiineja vihanneksista ja hengellistä hyvää


Maailmanhistorian pyörä heitti väkevällä voimallaan Konevitsan luostarin Laatokan saarelta keskelle Suomea Keiteleen Hamulaan vuonna 1940. Hiekan tila, joka oli Oy Saastamoinen Limitedin omistuksessa, siirtyi 22.6.1940 luostarin haltuun.

Munkeilla oli maatilalle tullessaan hyvin vähän omaisuutta. Laatokan saarelta sotaa pakeneva veljestö ehti ottaa mukaan vain pari vaatekertaa ja murto-osan luostarikirkon aarteista, joista arvokkain ja tunnetuin, Konevitsan Jumalanäidin ikoni, pelastui viime hetkellä. Veljestöltä puuttui lähes kaikki, mitä se tarvitsi elääkseen, maata viljelläkseen tai ylläpitääkseen luostaria.

Kuvassa munkki Maksim puutarhatöissä vuonna 1953.
Kuvan on ottanut Väinö Aakula.
 
Kun luostari siirtyi Hiekkaan, varsinaiseen veljestöön kuului 25 munkkia, joiden keski-ikä oli noin 65 vuotta. Hamulan asukkaiden keskuuteen muutti outoa väkeä, mustaviittaisia miehiä, joilla oli eri kieli, uskonto ja tavat. Miten yhteiselo naapureiden ja kyläläisten kanssa alkoi sujua?
 
Pula-aika auttoi karistamaan ennakkoluuloja. Luostari osti elintarvikkeita kyläläisiltä ja myöhemmin, luostarin päästyä jaloilleen, kylänväki kävi ostoksilla Hiekassa. Munkit vieraanvaraisina tarjosivat teetä. Kahvi oli kortilla, ja koskapa munkit eivät juoneet kahvia, he myivät tai vaihtoivat oman osuutensa sitä kaipaaville.
 
Kasvihuonekurkkujen keskellä puutarhuri Linnea Lumme.


Lähiseudun ensimmäinen kasvihuone ja puutarha
 
Luostarielämä oli aloitettava tyhjästä uudessa asuinpaikassa. Toimeentulon toivat kalastus, karjanhoito, maanviljelys, metsänhoito, puutarhanhoito, muutama lammas ja sika sekä pieni kanala.
Luostarin ulkopuolelta palkattiin töihin mm. kalastaja, karjanhoitaja, työmies, puutarhuri ja muuta apuväkeä.


Konevitsan luostarista tuli v. 1948 kauppapuutarhaliiton jäsen. Palkattuna ammattilaisena työtä johti puutarhuri Tauno Kujala. Kyläläisille löytyi kesäaikaan töitä luostarin peruna- ja juurikasmaiden hoidosta, sadonkorjuusta ja viljanpuinnista. Hiekkaista maata parannettiin ajamalla talvella suomutaa pellolle. Kasvinviljely vaati paljon vettä, jota nostettiin Nilakasta varta vasten siihen tarkoitukseen hankitulla tuulella käyvällä roottorivesipumpulla.
 
Blogitiimin taustatutkimusryhmän selvitysten mukaan vesipumppu oli nk. S-roottori,
"nykyajan yksinkertaisin, tehokkain ja halvin tuulimoottori".
Faktantarkistusosastomme ei ole kuitenkaan vielä pystynyt vahvistamaan tietoa.


Tuttuja ja vähän eksoottisempia lajikkeita

Luostarissa oli iso puutarha, kaksi kasvihuonetta, kasvilava- ja avomaaviljelyä.
”Salaattia ja persiljaa taimitettiin. Siellä kasvatettiin runsaasti herneitä, kurkkua, kurpitsaa, mansikkaa, persiljaa, nauriita ja muita vihanneksia ja marjoja”, kertoo lapsuusmuistojaan Erkki Stranius, luostarin työmiehen Jussi Straniuksen poika.
Aino Malinen toi kotiinsa Yritysaholle isomarjaisen mustaviinimarjapensaan alkuja, tämä uusi lajike kun oli vanhaa maatiaislajiketta satoisampi.

Kasvilavan reunalla istuvat Linnea Lumme ja Natalia Brömsi.
Vihannesten ja marjojen lisäksi tuotettiin koristekasveja, kuten hyasintteja, narsisseja, gladioluksia, leijonankitoja sekä ruusuja. Kukat kasvatettiin siemenistä, ja näppärät naapuritalojen tytöt niitä sitten taimittivat. Kesällä pelloilla riitti pitkien vihannespenkkien kitkemistä, jota tehtiin metritaksalla.
 
Tuotteita kaupattiin sekä luostarissa että Kuopion torilla. Porkkanaa, punajuurta, lanttua, sipulia, tomaatteja ja kurkkuja vietiin Kuopion torille myytäväksi.Tori oli tärkeä kauppapaikka, mutta kuljetuskustannukset nousivat suuriksi. Joulu- ja pääsiäiskukat tekivät hyvin kauppansa ja usein niiden kysyntä ylitti tarjonnan.

Kuvat: Suomen ortodoksisen kirkkomuseon kuva-arkisto

Tämä juttu on julkaistu myös Vesannon kotiseutuyhdistyksen Vesanto-lehden kesän 2015 numerossa. Lehti on myynnissä Vestorin myyntipisteessä Vesannolla, ks. http://vestori.fi/palvelut/


Kiven valokuvasivat kesällä 2014
Jyrki Pirkkalainen ja Marja Airasto.
Lisäys:

Munkkien lähdettyä Hamulan kylä jäi muutamaksi vuosikymmeneksi ilman ammattipuutarhureita ja kasvihuoneita, kunnes kukkien ja kurkun viljely palasivat kylämaisemaan vuonna 1985 Kaitalan puutarhan myötä. Kaitalan puutarha on alkuvuosistaan saakka tunnettu lähipitäjissä mm. joulutähdistään ja kurkuistaan.
 
Kaitaloiden kasvihuoneet nousivat Hamulanniemelle 1800-luvun aikaisen ”Vanhan Malilan” pihapiirin paikalle. Kasvihuoneiden rakentamisen yhteydessä maasta löytyi kivi, johon oli kaiverrettu useita vuosilukuja ainakin 1800-luvun puolivälistä lähtien.