torstai 5. maaliskuuta 2015

Miten Vesterilästä tuli Hiekka ja Hamulasta Vesterilä?


Kiireistä lukijaa varten heti alkuun tiivistelmä tämänkertaisesta kirjoitelmasta:
1700-luvun puolivälissä silloisen Vesterilän, nykyisen Hiekan Vesteristen ja silloisen Hamulan, nykyisen Vesterilän Pasasten naimakauppa- ja talonvaihto-operaation seurauksena syntyi nykyinen Pasala, silloinen Kansanmäen Mäkelä.
Riittikö ja avautuiko? Jos ei, niin ei hätää. Seuraavassa sama uudestaan, hiukan pitkäveteisemmin:


Vesteriset pääsevät
käsiksi kruununtilaan

Hamulanniemen toinen talo joutui maksamattomien verojen takia sotilastaloksi 1650-luvulla. Esko Hamusen pojat Matti ja Paavo hoitivat tilaa jonkin aikaa sotilaina, mutta 1660-luvun lopulla talo jäi tyhjilleen.

Tilaisuuden käytti hyväkseen Lauri Vesterinen Rautalammin Kerkonjoensuusta. Hän muutti Hamulaan ja pääsi hoitamaan talon isännyyttä värväytymällä sotilaaksi. Sotilastila ei maksanut veroa kruunulle, ja kun 1690-luvulla vielä otettiin käyttöön ruotuväkijärjestelmä, niin Laurista tuli kruununtilan isäntä ilman sotilasvelvoitetta.

Kruununtila oli valtion pysyvää omaisuutta, johon sitä viljelevällä talonpojalla oli vain asumis- ja käyttöoikeus, mutta ei automaattista perintöoikeutta. Toisin kuin Lauri Vesterisen tila, Hamulanniemen muut vanhat talot säilyivät perintötiloina eli yksityisen henkilön täysin omistamina tiloina.

Laurin ollessa isäntänä talo siirrettiin pois ”ahtaalta” niemeltä – eli siis rakennettiin uusi talo – kolme kilometriä pohjoisemmaksi Hiekkaan. Paikasta käytettiin tosin 1700-luvun alussa nimitystä Lujastenhieta. Vaimoksi Lauri otti Malilan tyttären Marketta Malisen, ja heidän poikansa Juho oli Hiekan isäntänä 1709-1730.


Isonvihan hävitykset
harmina Hiekassa

Venäläiset miehittivät Suomen suuren Pohjan sodan loppuaikana vuosina 1713-1721. Tästä miehitysajasta ruvettiin myöhemmin käyttämään nimistystä isoviha. Rautalammillakin oli päällä poikkeustila: venäläiset ryöstelivät taloja, ottivat miehiä orjiksi ja pakottivat heitä venäläiseen sotaväkeen, minkä vuoksi asukkaat piileskelivät metsissä, papit pakoilivat hävitystä kuka missäkin ja kirkonkirjat jäivät pitämättä.

Sota päättyi vasta Uudenkaupungin rauhaan vuonna 1721, ja elämä pääsi vähitellen rauhoittumaan, mutta kaikki ei todellakaan ollut entisellään. Vihollinen oli aiheuttanut tuhoja Hiekassa, minkä vuoksi tila oli niin heikossa hapessa ettei Juho Laurinpoika pystynyt suorittamaan veroja. Niinpä hän pyysikin katselmusta ja vapaavuosia, jotta saisi tilanteen korjatuksi. Tuhojen katselmuksen suoritti nimismies (mahdollisesti Iisakki Toikkanen) apunaan paikallinen lautamies Yrjö Finni, jotka sattuneesta syystä olivat ainakin Malisen isännälle Pekka Maliselle ennestään tuttuja.

Katselmusta käytiin läpi Rautalammin talvikäräjillä helmikuussa 1723. Siellä todettiin, että talon vero oli 8 taalaria 19 äyriä ja 15 1/20 penninkiä hopearahaa, ja verot oli osoitettu Hollolan alisen komppanian ratsumestarin palkkaukseen.

Rakennusten kunnosta todettiin, että:
  • pirtti oli käyttökelpoinen
  • toisen pirtin seinät oli pystytetty joitakin vuosia sitten, mutta kaikki sisustus puuttui
  • kahden vanhan aitan seinät olivat vielä käyttökelpoiset
  • karjasuoja, sauna ja riihi olivat täysin mädäntyneet
  • tallin seinät olivat käyttökelpoiset, mutta katto oli ränsistynyt
  • pelto oli hiekkamaata, josta 1/3 oli laitumena
  • aidat olivat ränsistyneet ja ojat kasvaneet umpeen
  • laitumet olivat keskinkertaiset
  • niityt olivat hyviä, mutta vielä osittain metsittyneitä
  • metsää oli kotitarpeisiin
  • kalavedet ja humalatarha olivat vähäiset
  • myllyä tai myllynpaikkaa ei ollut.
Vuodelta 1733 peräisin olevassa kartassa näkyy jo olevan mylly
Hiekan talon lähellä olevassa purossa. Viereinen niemikin on
nimetty Myllyniemeksi. Liekö nimismieheltä jäänyt 10 vuotta aiemmin
myllyn paikka huomaamatta, vai pystytettiinkö se vasta isovihan
jälkeen verovapausvuosien tuomassa kunnostushuumassa? 

Kruununvoudin edustaja, Jämsän nimismies Adam Kihl sekä kahdeksan lautamiestä esittivät Juho Vesteriselle kolmen vuoden verovapautta, minkä Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherra Petter Stierncrantz hänelle 17.12.1724 myönsikin. Verovapaus koski kaikkia muita veroja paitsi henkirahaa, laamannin rahoja ja palvelusväen suostuntaveroa (mitä se sitten ikinä tarkoittikaan). Kruununvouti määrättiin valvomaan tilan kunnostamista vapausvuosien aikana niin, että se olisi vuonna 1725 ja sen jälkeen jälleen veronmaksukykyinen.
 
Juho oli Hiekan isäntänä vielä vuoteen 1730 asti, sen jälkeen remmiin astui isänsä kaima ja vanhin poika Juho. Tilalla lienee päässyt veronmaksukykyiseksi ja jatkanut rauhassa vaurastumistaan, mistä kertoo myöhempään maakirjaan kirjattu lause "Vanha manttaali perinnöksi ostettu 7.1.1761."

Hiekan isäntä siis pystyi lunastamaan kruununtilan tavalliseksi perintötilaksi maksamalla kolmen vuoden verorästejä vastaavan summan. Näin tilan kehittäminen ja sen osittaminen jälkipolville onnistui ilman että kaikkeen piti kysyä lupa valtiolta. Hiekan tila oli jo valmiiksi erillään Hamulan muista taloista, jotka sijaitsivat vierekkäin Hamulanniemellä, ja myös siitä erotetut uudet talot nousivat "korpeen" - Kansanmäki tai Mäkelä (nykyinen Pasala) Hamulanlahden vastarannalle ja Etelämaa (nykyiset Lampila ja Etelälahti) Koutajärven eteläpään tienoille.

 
Hamuset häippäsevät,
Pasaset tulevat tilalle
 
Hamulanniemen viimeisetkin Hamuset hävisivät Hamula-nimisestä talosta vuonna 1710. Autioksi jääneeseen taloon asettui seuraavaksi Lauri Hämäläinen. Mukana tuli vaimo Anna Pasanen ja tämän veli Matti Martinpoika Pasanen. Pasaset olivat ilmeisesti lähtöisin Viitasaarelta ja asuneet Vesannon Vesamäellä ennen siirtymistään Hamulaan.
 
Jostain syystä Lauri Hämäläinen siirtyi vuoden 1714 jälkeen sotilaaksi Rautalammin komppanian ruotuun numero 93, jota ylläpitivät Koutajärven yksinäistalo sekä Riitlammin kylän Jääskelä. Hamulan tilan uudeksi isännäksi pääsi näin ollen Anna-emännän veli Martti Pasanen. Martin kuoltua vuonna 1737 isäntänä oli hänen leskensä Inkeri Rytkösen toinen puoliso Pentti Pentinpoika Närhi.

Sitten tapahtuikin kummia, nimittäin jonkinlaista sumplimista tila-asioissa Hiekan Vesteristen ja Hamulan Pasasten välillä. Martti Pasasen vanhin poika Martti meni parikymppisenä rengiksi, tai oikeammin ”rengiksi” Hiekan taloon, vaikka hänelle olisi tietenkin mieheksi vartuttuaan kuulunut kotitalon isännyys (jota hoiti välillä siis Inkeri-äidin uusi mies Pentti Närhi).

Hamulan tilan hankkikin itselleen Hiekan poika Paavo Juhonpoika Vesterinen. Pian Hiekkaan mentyään Martti-”renki” kuitenkin vihittiin Juho Vesterisen vanhimman tyttären Helgan kanssa, minkä seurauksena hän sai aikanaan puolet Hiekan talosta (=perusti nykyisen Pasalan), Helgan veljen Juhon saadessa toisen puolen (=Hiekan).
 

Hamulalaiset naimakaupat

Martin ja Helgan avioliitto oli selvästi etukäteen sovittu juttu. Vesterisille se oli edullinen kauppa, sillä Paavo sai (Juho-veljensä tavoin) kokonaisen tilan. Myös Pasasille talon vaihto oli kannattava bisnes, sillä Vesteriset olivat huomattavasti varakkaampia kuin Pasaset, joten nämä saivat järjestelystä hyvitystä.

Paavon myötä Vesteriset asettuivat Hamulan tilalle pysyvästi, ja talo tunnetaankin nykyään Vesterilänä. Kantatila halottiin isonjaon jälkeen kolmeen osaan: Paavon pojista Juho (s. 1738) sai Känkyn ja Pekka (s. 1747) Pohjoisahon. Kolmas poika Paavo Paavonpoika Vesterinen (s. 1750) jäi kotitilan isännäksi.

Vesteristen ja Pasasten sukujen naimakaupat eivät suinkaan päättyneet vielä Marttiin ja Helgaan, vaan puolisoita haettiin naapureista ristiin rastiin jatkossakin. Lisäksi samaan sukuun kuuluvia Pasasia ilmaantui 1800-luvulle siirryttäessä myös Pohjoisahoon, kierrettyään ensin pikku mutkan Juurikkaniemen ja Tossavanlahden kautta. Siitä kuitenkin lisää joskus myöhemmin.
 
 
*
 
 
Lähteet:

Justiina Westerinen: Konstan Kronikka

Jarmo Paikkala: Pasasen suku, 1. osa

Ilkka Korhonen: Rautalammin talojen isäntäluettelo (julkaisematon)

Ilkka Korhonen: sähköpostiviesti 29.7.2014 (yksityinen)